• Fashion,  Lifestyle,  Yleinen

    Kun mopo lähtee keulimaan..

    En siis tiedä onko tässä nyt enää mitään sanottava, luulen että kuvat kyllä kertovat kaiken oleellisen. Joskus vaan nää kuvaukset menee tällaiseksi, että saat otettua pari ihan asiallista kuvaa, ja sit sulla lähtee mopo keulimaan oikein kivasti. Päätin siis tänään napsaista muutaman asukuvan valmiiksi tästä H&M.n mekosta johon ihastuin ihan valtavasti, kun näin tämän upean Roosan päällä. Päädyin ostamaan sen myös itselleni, lähinnä ensi viikonlopun ristiäisiä, sekä kesän rippijuhlia silmällä pitäen. Toki luulen, että tämä tulee olemaan kesän luottomekkoja muutenkin, sen verran ihana malli ja materiaali kyseisessä mekossa on. Oikein odotan, että ilmat hieman lämpenevät ja pääsen käyttämään tätä nahkatakin ja nilkkureiden kanssa. Juhliin sitten vain korkkarit ja se ois…

  • Lifestyle,  Yleinen

    Toipilaita x 2

    Täällä meitä on kaksi, toipilasta siis, Sakke ja minä. Juniori toipuu pelitilanteessa syntyneestä jalkavammasta ja minä puolestaan parantelen olkapäätä ja vähän hauistakin. Sen siitä saa, kun treenaa liikaa tai oikeastaan väärin. Omalla kohdalla urheiluvamma syntyi vääränlaisesta treenistä, jossa ei pystynyt tekemään liikkeitä niin puhtaasti kuin olisi pitänyt, loppupelissä huonosti kävi ja kohta kaksi viikkoa on kipuiltu ja toivuttu, mutta onneksi, nyt jo parempaan päin. Tylsä homma siltä osin, kun olin vihdoin päässyt takaisin urheilun pariin, kolmen-neljän kuukauden tauon jälkeen. Innoissani ravasin salilla ja ryhmäliikuntatunneilla tavoitteena vahva kroppa ja kiitos mahdollisimman nopsaan vielä, jos mahdollista, aurinko paistaa jo! Helppohan se nyt on jossitella, mutta olisi todellakin pitänyt aloittaa varmasti vieläkin rauhallisemmin,…

  • Lifestyle,  Sisustus,  Yleinen

    Pieni maanantai päivitys

    Mahtavaa maanantaita teille! Vitsi kuinka kaunis auringonpaiste tänään on ollut ainakin täällä, toivottavasti myös siellä teillä. Tuuli on tosin ollut pureva, sellainen luihin ja ytimiin tunkeutuva, eikä siihen oikeastaan ole auttanut villapaidat eikä kerrospukeutuminen. Mutta ei valiteta, aurinko on tervetullut tuulesta huolimatta. Ja on ollut piristävää päästä ulkoilemaan-vihdoin. Vesisade kun ei varsinaisesti ole lenkkeily haluja kasvattanut. Kävin siis kävelemässä ihan vaan tuossa lähirannalla, jonka tien tulva oli osittain katkaissut. Vielä siellä hyppäämällä pienten hiekkakasojen päältä toiselle pääsi lähemmäksi rantaa ja ihailemaan komeaa joutsenparia, joka lensi edestäni komean ääninäytteen saattelemana, hieman kauemmas omaan rauhaansa puoleen väliin järveä. Hieman harmitti, että olin ottanut vain pikkukameran mukaan, enkä saanut taltioitua noita upeita lintuja,…

  • Yleinen

    Ole ystävä toiselle

    Muutama sana ystävyydestä näin ystävänpäivän kunniaksi. Ystävyys on parhaillaan koko elämän pituinen suhde, joka kestää niin niin hyvät kuin heikommatkin hetket. Se saa sinut vahvemmaksi ja tuo monia ilon ja onnen hetkiä elämääsi. Olen kiitollinen jokaisesta ystävästäni, jotka ovat tulleet osaksi tarinaa elämän eri vaiheissa. Osa heistä on kulkenut mukanani lähes koko elämäni, ja toisten kanssa olen tutustunut ja ystävystynyt vuosien varrella erinäisten asioiden tiimoilta. Mutta yhtä kaikki olen iloinen että saan kutsua heitä ystävikseni. Toki elämässä tapahtuu myös muutoksia samoin ihmisuhteissa, kuten ystävyydessä. Joitakin meistä elämä on vienyt erillemme toisista, toisten kanssa pysyvästi ja toisten kanssa välimatkat ja yhteydenpito on vähäisempää, mutta ystävyys on pysynyt ja olemassa. Mutta valitettavasti…

  • Lifestyle,  Yleinen

    Pieniä poimintoja lomaviikolta

    Tänä aamuna heräsin pitkästä aikaa hymyillen ja vitsi kuinka hyvä tunne se on. Sen täytyy johtua tästä viikosta, koska se on ollut hyvä ja inspiroiva. Kuluvaan viikkoon on mahtunut, arjen pieniä asioita kuin myös isompiakin, sellaisia jotka saavat taas olon tuntumaan kiitolliselta, energiseltä ja onnelliselta. Ollaan tavattu frendien kanssa, suunniteltu treffejä ja lyöty lukkoon niitä. Nautittu upeasta brunssista ravintola Vennissä, siitä on tulossa ihan oma postauksensa vielä ja nautittu toisten seurasta. Yhden kanssa sovittu tulevan viikonlopun riennoista. Toisen kanssa suunniteltu lounastreffit ensi viikolle. Maanantain vietin päivän äidin kanssa ja huushollimme ovet on olleet avoinna lasten ystäville, niin kuin aina. Tytöt leipoivat eilen makeita suklaapipareita, joita nautittiin inkivääriteen kanssa. Tälläkin hetkellä…

  • Fashion,  Lifestyle,  Yleinen

    Viikonlopun ajatuksia ja talven suloisin takki

    Heissan murut ja leppoisaa viikonloppua! Tiedättekö mitä, minä olen vihdoin lomalla! Tätä hetkeä on jotenkin niin odotettu, viimeisin lomani on ollut joskus viime kesänä, joten väitän että olen lomani ansainnut lomani juuri nyt. Alkuvuosi on nimittäin näyttäytynyt aivan toisenlaisena, jollaiseksi sen kuvittelin. Se on suoraan sanottuna mennyt aika lailla persiilleen, mutta hei se on elämää. Tiedättekö kun tulee tarpeeksi vastoinkäymisiä, sitä oppii ihan toisella tavalla iloita hyvin pienistäkin asioista, eikä sitä jaksa enää valittaa ja välittää ihan mitättömistä jutuista. Universumi on näyttänyt mahtinsa oikein tosissaan tän vuoden alun osalta. Turpaan on tullut niin että tukka suoristuu (Ei siis fyysisesti sentään), mutta onneksi tiedän, että tämä on ohimenevää ja vahvana ihmisenä…