Yleinen

Arvostatko minua hoitajaa?

Herätyskellon tuttu ääni pyyhkäisee tajuntaani, sateen piiskatessa ikkunaa. On jälleen varhainen aamu. Hipsin keittiöön keittämään aamuteetä muun perheen vielä nukkuessa. Seinäkello näyttää viittä yli kuusi aamulla. Tänään olisi töissä aamuvuoro. Unet jäivät vähiin viimeyönä, koska olin kotiutunut edellisestä työvuorosta vasta 22.30 aikaan. Olisi ollut viisainta mennä suorinta tietä nukkumaan, mutta en vain malttanut, koska halusin olla edes pienen hetken päivästä perheeni kanssa, kysyä miten heidän päivänsä on mennyt.

Aamuteen kiehuessa, peseydyn ja pukeudun. Sipaisen hetkessä kevyen meikin kasvoilleni ja sidon puoleen selkään ulottuvat hiukseni kevyelle nutturalle keskelle päätäni Pikku Myyn tavoin. Hörppään nopeasti kauramaidossa uitetun teeni, nappaan laukkuni ja takkini mukaan ja suuntaan askeleeni kohti parkkipaikkaa. Saan olla kiitollinen, että minulla sentään on auto, jonka vuoksi saan nukkua aamusta sen puoli tuntia pidempää, toisin kun kollegani, joka tarpoo jokaiseen työvuoroon melkein tunnin matkan suuntaansa. Eikä hän ikinä valita asiasta-arvostan!

Ajomatka taittuu nopeasti, koska tielläliikkujia ei ole vielä nimeksikään. Aamuruuhka alkaa vasta tunnin päästä, eli jotain hyötyä näistä aikaisista aamuistakin on;)

Pukukopilla vaihdan pikaisesti vaatteet, samalla toivotellen hyvät huomenet kollegoiden kesken. Rouva K, näyttää yhtä iloiselta kuin aina. Uppoudumme pikaiseen ja kiehtovaan keskusteluun elämästä, niikuin lähes aina tavatessamme. Keskustelu jatkuu vielä hetken kävellessämme talon valkoisia käytäviä, kohti omia kotiosastojamme. Seisahdun isojen lasiovien eteen, toivotamme vielä toisillemme hyvää työpäivää ja pujahdan osaston aamuun.

Kanslian hämärässä yöhoitaja toivottaa iloisesti huomenet, hänen kasvoiltaan paistaa väsymys, mutta hän hymyilee silti kysyen samalla ”millainen ilma siellä oikein on”?

”Sateista ja kylmää” perus suomen talvi, vastaan virnistäen.

Samalla kuulen kuinka osaston ovet avautuvat ja kaksi kollegaa saapuu vuoroon huomenet huikaten. Kaikki huokaisee hieman helpotuksesta, tänään ollaan tuttujen tyyppien kanssa töissä. Älkää käsittäkö väärin, ollaan todella kiitollisia jokaisesta hoitajasta, joka tulee keikalle, joka on apuna ja käsiparina, tukena silloin kun omaa väkeä ei yksinkertaisesti riitä. Silloin kuin uuvumme, sairastumme, loukkaannumme tai lomailemme. Ja näitä hetkiä on varmasti ihan riittämiin kaikkialla.

Käymme aamuraportin läpi, jonka jälkeen sovimme kuka aloittaa kenenkin asukkaan aamutoimet. Ketkä asukkaat suihkutetaan tänään, kuka tarvitsee apua vatsantoimituksessa, tai kuka on niin lähellä poistumista keskuudestamme, että hän tarvitsee ihmisen vierelleen viimeiselle matkalle, joku, joka on pitämässä kädestä, olemassa rinnalla ettei täältä tarvitse yksin lähteä.

Koputan huoneen oveen ja pujahdan sisälle. Kävellen sängyn viereen toivottaen asukkaalle hyvää huomenta, samalla kysäisten jaksaisiko hän jo heräillä aamutoimiin. Saan vastaukseksi kirkkaan katseen ja kauniin hymy, rouvan vastatessa myöntävästi. Hän ei muista missä olemme, koska hänellä on parantumaton muistisairaus, mutta se ei estä häntä olemasta elämänmyönteinen. Aamutoimissa hän yrittää auttaa itse minkä voi, mutta se on hyvin vähäistä. Hänen voimavaransa ovat hiipuneet, joten työparini ja minä pesemme ja kuivitamme. Valitsemme puhtaat vaatteet, jotka autamme hänen ylleen, kampaan hiukset ja petaamme vuoteen. Autamme pyörätuoliin istumaan ja tuomme ruokasalin pöydän ääreen syömään, jotta hän saa olla yhdessä muiden seurassa, ihan niin kuin perheessäkin.

Yhdeksän aikaan siirrymme aamuteelle niiden asukkaiden seuraan, jotka ovat halunneet nousta yhteiselle aamiaiselle, niille, jotka ovat vielä halunneet jäädä vuoteeseen, viemme aamiaisen sinne ja ne ketkä eivät pysty itse syömään, heitä me autamme, syötämme tarjoamme kahvit ja keskustelemme monesti menneistä asioista, koska ne ovat kirkkaammin mielessä, kuin nykyinen hetki.

Pian pöydän äärelle on kerääntynyt useampi asukas. Yksi heistä lähestyy tuttuun tapaansa hymyillen, kysyen

”Missä sitä ollaan”? Vastaan hänelle ****sairaalassa. Hän toistelee sanaa mielessään ja hymyilee jälleen. ”Täällä on hyvä olla”.

Menee ehkä minuutti korkeintaan ja hän toistaa kysymyksen ”Missä sitä ollaan?” Vastaan uudelleen, niin kuin jokainen päivä useaan kertaan. Hänen aina muistaessa asian juuri sen hetken, kun siitä kerrotaan ja unohtaen sen viimeistään minuutin päästä uudelleen. Mutta hän ansaitsee vastauksensa, jokainen kerta.

Teetauko on ohi ja jatkamme aamutoimia, kysyen kenellä on mitä vielä kesken ja tarvitseeko hän apuja. Tunnen suurta kiitollisuutta työporukkaa kohtaan, sillä he ovat kultaa, ja ilman heitä tämä olisi taatusti raskaampaa.

Aamuvuoro jatkaa etenemistään. Sen aikana vastaamme puheluihin, sovimme asukkaan kotikäyntejä. Jaamme lääkkeet, istumme asukkaan luona, koska hänellä on jotain mielenpäällä ja hän haluaa puhua. rauhoittelemme toista, joka ihmettelee miksi ovesta ei pääse itse ulos, vaikka kuinka yrittää kahvasta kääntää.

Kirjoitamme rapsoja, vedämme viriketoimintaa sekä ulkoilutamme asukkaita. Teemme pyykkitilauksia sekä pesemme asukkaiden omaa pyykkiä. Teemme ruoka ja varastotilauksia. Tarkkailemme asukasta, jonka yleistila on heikentynyt. Konsultoimme sairaanhoitajaa ja lääkäriä. Toteutamme heidän määräämät toimenpiteet sekä olemme yhteydessä omaisiin.

Lounas syödään jälleen yhdessä me hoitajat ja asukkaat. Hekin, jotka halusivat syödä aamiaisen omassa huoneessaan, ovat kerääntyneet nyt yhteiselle lounashetkelle. Pöydän jokainen paikka on varattuna. Joku haluaa ruokaa lisää, toiselle ei juurikaan maistuisi, ja kolmas unohti juuri syöneensä.

Aamuvuoro alkaa pikkuhiljaa tulla päätöksensä ja kaksi iltavuorolaista ottaa osaston haltuunsa. Vaihdamme raportilla päivän kuulumiset, jonka jälkeen on aika suunnata askeleet kohti pukukoppia, jossa kollegat toisilta osastoilta jälleen kohtaavat. Itse kiskon kiireesti omat vaatteet päälleni. Naureskelen, että ois taas kiire, pitää lähteä vielä ruokakaupan kautta kotiin, laittaa muksuille ruokaa ja illaksi hallille. Perusarkea, jota kyllä rakastan.

Tämä kirjoitus on vain pintaraapaisu siitä työstä mitä hoitaja tekee vuoronsa aikana. Me teemme sen, koska me haluamme ja välitämme. Me olemme ne, jotka ovat rakkaittenne luona, heidän vierellään auttamassa, kun omat voimavarat ovat hiipuneet. Jonkun toisen isä, äidin, veljen, siskon tai lapsen rinnalla sillä elämäntaipaleella, kun olet heikoimmillasi, kun et itse pysty pitämään itsestäsi huolta, mutta toivoisit elämäsi edelleen olevan arvokasta ja merkityksellistä.

Ja tiedättekö mitä, mekin toivoisimme, että te kokisitte meidän työmme merkitykselliseksi. Antaisitte arvoa sille, että teemme parhaamme juuri teidän rakkaidenne eteen.

Tällä hetkellä työnantajapuoli ja päättäjät pohtivat, että riittääkö hoiva-alalle rahaa ja ansaitsemmeko palkankorotuksia ja jos niin millaisia, ja pitääkö meidän tehdä vielä niitä ilmaisiakin tuntejakin. Niin voisitteko samalla miettiä, että minkälaisen hoitajan sinä haluaisit vierellesi, kun on sinun vuorosi olla autettavana?

Minun mielestäni jokainen työ on arvokasta ja tekemisen arvoista, eikä haittaa jos se näkyisi muutoinkin kuin puheissa <3

26 Comments

  • Outi

    Hoitajien työ on tärkeää ja arvostus näkyy ikävä kyllä palkassa. Asiakkaille olemme kyllä tärkeitä ja se tuntuu ainakin itsestäni todella hyvältä.
    Voimia töihin ❤️

    • Souliina

      Kiitos Outi ja olen täysin samaa mieltä. Arvokasta ja tärkeää työtä hoitajat tekevät, mutta valitettavasti se ei vain näy palkassa. Mutta onneksi meillä niin kuin teilläkin, ne omaiset osaavat arvostaa samoin asiakkaat ja he onneksi myös näyttävät sen <3
      Samoin sinne <3

    • Souliina

      Mielenkiinnolla kieltämättä täällä neuvotteluja seurataan. On jotenkin hämmentävää lukea yleisönosaston komentointia, jossa jotkut komentoivat, ettei hoitajat tarvitse lisää palkkaa. Tässä huomaa sen ettei komentoijilla ole hajuakaan hoitajan työn vaativuudesta-valitettavasti. Kiitos Mira <3

    • Souliina

      Minä tiedän sen Maiju, ja olet niin kultainen kun puhut asiasta omissa kanavissasi paljon ja nostat asiaa sille<3 Ja se palaute minkä annat hoitajille, tiedätkö se tekee hoitajan työpäivästä aina paremman, kiitos <3

  • Minna

    Kyllä arvostan ja suuresti <3 Moni arvostaa, mutta parempaa palkkaa hoitajille on hankalaa näköjään saada. Toivottavasti neuvottelut etenisi niin, ettei yhtään lisähommia tarvitsisi palkatta tehdä tai sitten ne ylimääräiset työminuutit poistettakoon! Tsempit:)

    • Minna M

      Arvostan. Enkä vähiten siksi, että olen itsekin tehnyt töitä hoitajana useamman vuoden. Tällä hetkellä mietin, olisiko minusta palaamaan sairaanhoitajaksi monen kotona vietetyn vuoden jälkeen. Viimeiset vuodet (yli 10 vuotta!) Olen pääsääntöisesti hoitanut lapsia. Omia ja muiden. Kevään jälkeen on tarkoitus lopettaa perhepäivähoitajana.

      • Souliina

        Minna M. Voi lähde ihmeessä vain takaisin sairaanhoitajan töihin, olen varma että saat itse melkein valita mihin paikkaan haluaisit, pula hoitajista on valtava ja kyllä sinulla on varmasti tieto ja taito tallella edelleen <3 Perhepäivähoitajan työ on myös hienoa ja vaativaa.

    • Souliina

      Minna. Olen samaa mieltä että moni arvostaa, omaiset varsinkin, mutta valitettavasti näyttää siltä että päättäjillä ei ole joko tarpeksi arvostusta tai tietoa hoitoalalta, koska palkassa se arvostus ei todellakaan näy, päinvastoin.

  • Tiia

    Arvostan todella paljon, täti samalla alalla ja appivanhemmat myös palvelutalossa. Monesti muistisairaat voivat olla kuin lapsia, mutta aikuisen voimilla, joten saatte käydä läpi vaikka mitä. Teette todella tärkeää työtä ja monesta ei olisi noin tärkeään työhön.

    Kirjoitat niin upeasti, todella hieno teksti, kuvaat kauniisti. <3

    Halauksia viikkoon. <3

    • Souliina

      Kiitos tuhannesti Tiia <3 Muistisairaat ovat monesti juuri tuollaisia mitä kuvailit. Työ on toki vaativaa ja ajoittain raskasta, mutta se on myös hyvin antoisaa ja onneksi työyhteisö on iso voimavara.

      Ihanaa sunnuntaita, haleja<3

  • Maikku

    Arvostan todella paljon työtä jota teette ja sen pitäisi myös palkassa näkyä!
    Oli kiva lukea työpäivästäsi, mukavaa viikonloppua ♥

  • Melissa

    Arvostan kaikkia ammatteja. Mutta en kaikkia tekijöitä, riippuen siitä onko sydän mukana vai ei. Jokaisesta ammatista ja työpaikasta kun löytyy niitäkin, jotka ovat niin kyllästyneitä itseensä ja työhönsä, että se näkyy sitten jäljessä.

    • Souliina

      Tämä on valitettavasti niin totta. Sellaiset ihmiset vievät myös energian työyhteisössä ja se näkyy ihan jokapäiväisessä arjessa. Onneksi suurin osa on kuitenkin työhönsä omistuneita ja tekee sitä suurella sydämmellä<3

  • Sari

    Olen kollegasi, samanlaisessa paikassa vietän minäkin työtuntini. Pesen, puen, lääkitsen, lohdutan, silitän, syötän, juttelen, hoidan haavat ja lievitän kipuja. Saan kiitosta niin omaisilta kuin hoidettavilta, siitä olen toki iloinen. Kuitenkin, kiitos ei maksa vuokraani tai vakuutusmaksuani. Oman työni jälkeen menen toiseen paikkaan jatkamaan työtäni, jotta rahani riittäisivät edes siihen tarpeellisempaan. Olen jatkuvasti väsynyt, ylikierroksilla ja allapäin. Elämää? Vain vain elossa. Tykkään työstäni, mutta jaksaminen huolettaa todella.

    • Souliina

      Sinä kuvailit asian juuri niinkuin se on. Valitettavasti palkka on aivan liian pieni työn vaativuuteen nähden ja kyllä monesti ne omat voimavarat ovat koetuksella. Koko ajan vaaditaan lisää ja henkilömitoitus on minimissään. Onneksi tosiaan omaiset ja asukkaat ovat kiitollisia ja muistavat sanoa sen, mutta hirvittää että jos mikään ei muutu, niin jossain vaiheessa jengi väsähtää ja päättää vaihtaa alaa.

      Tsemppiä sinulle, olet arvokas <3

  • Katja

    Erinomainen kirjoitus, kiitos, tätä olisi voinut lukea enemmänkin! On mielenkiintoista kuulla, millaisia päiviä eri ammateissa on. Sitä aina sokeutuu helposti vain omalle arjelle, eikä osaa edes ajatella muiden. Arvostan työtä, jota teette ammattitaidolla ja sydämellä! <3

    • Souliina

      Oi kiitos sinulle Katja ja ehkä jokupäivä kirjoitan vielä hieman enemmän työpäivästäni:)
      Itseäni kiehtoo myös lukea erialojen työpäivästä, se todellakin tuo ihan uusia katsontakantoja, mitä ei välttämättä edes ajattele.
      Kiitos että arvostat <3

  • tuulanneli

    Kyllä arvostan suuresti hoitajan työtä. Todella hienosti kirjoitit ❤️ Kiitän aina hoitajia isäni hoitokodissa ❤️ Te teette upeaa ja arvokasta työtä ❤️❤️❤️

  • Maarit / Sopusointuja

    Vastaus ihan lyhyesti: todellakin!
    Olen, kuten olemme jutelleet, nähnyt nyt niin läheltä hoitajien työtä isäni hoitokodissa. Sen raskauden, jatkuvan läsnäolon tarpeen, huolen hoidettavista. Siihen työhön ei edes kaikista ole.
    Kirjoitit hienosti tärkeästä aiheesta <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *