Food,  Lifestyle,  Yleinen

Bistro Manun blinit sekä ohje näihin herkkuihin!

Pr tapahtuma/yhteistyössä Raflaamo

Sain tammikuun alussa kutsun osallistua Blinisesongin avajaisiin ravintola Bistro Manussa, joka sijaitsee Helsingissä Original Sokos Hotel Presidentissä.

Blinit ovat lähtöisin Venäjältä jo tsaarin ajoilta ja se olikin aikanaan juhlaruoka, mutta nykyään blinit ovat arkipäiväistynyt ja blinejä nautitaankin niin juhlassa kuin arjessa. Venäjällä myös blinien ulkomuoto pulleasta herkusta on nykyään vaihtunut ohueen lettumaiseen versioon. Suomessa sitä vastoin nautitaan edelleen tätä täyteläisempää versiota.

Illallinen aloitettiin tutustumalla erilaisiin mätilajeihin. Villikalaspesialisti Klaus Berglun kertoi meille, kuinka valita oikea mätilaji vuodenajan ja tarjoiltavan ruoan mukaan. Blineille sopiikin hyvin juuri vaaleankeltainen siianmäti, jonka lempeä maku on omiaan blinien kanssa. Myös mateen mäti on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen herkku.

Ennenkuin iskimme kiinni blineihin, nautimme alkupaloiksi maa-artisokkakeittoa, joka oli pehmeän ja täyteläisen makuinen. Olen yllättynyt, kuinka paljon ihastuin tähän keittoon, koska en ole ennen ollut juuri keittoihmisiä, mutta voisin mennä syömään tätä ehdottomasti uudestaan.

Keittiömestari Janne Tihtonen oli loihtinut meille maittavan illallisen ja juuri niitä täyteläisiä blinejä, joiden lisukkeina oli suolakurkkua, smetanaa, siianmätiä, lohitartaria, katkarapuskagenia, savuporomoussea ja metsäsienisalaattia. Juotavaksi kannattaa kokeilla vehnäolutta tai kuohuvaa, hyviä vaihtoehtoja molemmat:)

Jälkiruokana nautimme Jannen mustikkaista versiota tiramisusta, joka kyllä kruunasi aterian. Tämä jälkiruokaherkku on maistuva, eikä liian makea.

Kiitän tästä ihastuttavasta illasta Original Sokos Hotels Presidenttiä sekä Pientä Ideapuotia <3 Ja nyt vielä ohje näihin herkkuihin, muistakaa kunnon valurautapannu!

Blinit keittiömestari Janne Tihtosen ohjeella, olkaapa hyvät.

160 g vehnäjauhoja
150 g tattarijauhoa
4 dl maitoa
1,5 dl alkoholitonta olutta
3 kananmunaa
15 g kuivahiivaa
1 dl kirkastettua voita
ripaus suolaa
Lämmitä olut ja maito kädenlämpöiseksi, lisää mukaan jauhot ja hiiva. Anna kohota ja
nostele taikinaa välillä, jotta käyminen on tasaista. Säilytä taikinaa kylmässä yön yli ja lisää
seuraavana päivänä taikinaan keltuaiset sekä voisula. Vaahdota valkuaiset ja nostele
taikinan sekaan. Paista blinit kullankeltaisiksi reilussa, kirkastetussa voissa.

14 Comments

Leave a Reply to Outi Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *