Yleinen

En olisi vielä halunnut sanoa hyvästi

En todellakaan uskonut, että joutuisin tästä aiheesta ihan heti kirjoittamaan, mutta ikinä ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan ja mitä kenenkin kohdalle on varattuna. Ensin ajattelin, etten edes kirjoita asiasta, en missään somekanavissani, mutta koska myös ikävät ja surulliset asiat kuuluvat elämään, eikä niitä voi vain sivuuttaa vaikka kuinka haluaisi. Tätä postausta on pirun tuskallista kirjoittaa ja tiedän, että en pureudu nyt syvemmin asiaan vaan kerron vain pintapuolisesti, koska se on vielä liian tuskallista.

Samalla ymmärrätte syy miksi blogissani on ollut niin hiljaista viime aikoina.

Kerroin jokin aika sitten teille, että tämä vuosi on ollut harvinaisen rankka minulle. Lähdin innolla uuteen vuoteen ja vuosikymmeneen pää täynnä suunnitelmia ja innostusta. Ne kaikki jäivät kuitenkin taka-alalle, kun universumi päätti pistää suunnitelmat uusiksi.

Tammikuussa vedettiin tosiaan matto ekan kerran jalkojen alta ja tahti on jatkunut aika tasaisena pitkin kuluvaa vuotta. Kesäkuun neljäs oli sitten se päivä, jonka olisin todella voinut sivuuttaa. Se oli päivä jolloin äiti ilmoitti isän saaneen sairaskohtauksen ja joutuneen ambulanssilla sairaalaan, se oli myös päivä, jolloin saimme tietää, että isällä oli syöpä.

Voi jestas kuinka paljon minä vihaan tuota sanaa syöpä! Tiesin oikeastaan heti kun mutsi kertoi löydöksistä, ettei tästä voi selvitä, ei vaikka hoidot aloitettiin heti. Eikä hän selvinnytkään, alle kahdessa kuukaudessa sen toteamisesta hän oli poissa.

Ei sitä oikein voi käsittää, ettei häntä enää ole. Ettei toista enää näe enää ikinä, kuule hänen ääntä ja vitsejään, ettei tutusta puhelinnumerosta vastaa enää hilpeä tuttu heppu. Tuntuu epäreilulta, että kiltti mies jolla olisi ollut vielä niin paljon annettavaa, otetaan niin nopeasti pois. Hänhän oli vielä “nuori” ja elämää olisi pitänyt olla jäljellä monta vuosikymmentä. Olen kuitenkin kiitollinen, että ehdittiin olla viime hetket hänen luonaan. Pahinta kaikessa on nähdä äidin suunnaton suru ja tuska. Ollaankin oltu kaikki lapset hänen luonaan joko yhdessä taikka vuorollaan ja kotiin palattua soiteltu päivittäin jaksamiset.

Asioiden järkkäilemiseenhän nämä ensimmäiset viikot menevät, samalla surutyötä tehden. Tiedän, että tuska ajan kanssa helpottaa, mutta just nyt tuntuu että sieluun saakka sattuu. Mutta niinhän sen kuuluukin, silloin tietää että toista ihmistä on todella rakastanut <3

Hyvää taivasmatkaa , Rakas Antsu-faija? Niin yllättäen, äkkiä lähdit sä pois emme sua vielä antaneet ois. On suru, kaipaus suunnaton mutt’ tiedämme sun hyvä olla nyt on.

13 Comments

  • Teija

    Otan osaa suureen suruunne?Elämä on välillä niin epäreilua. Kirjoituksestasi huokuu syvä rakkaus isääsi kohtaan. Sinulle jäi varmasti monta kaunista muistoa hänestä. Voimia ja jaksamista koko teidän perheelle.

    • Jael

      Voi Pauliina ❤Osanottoni. Vanhempien menetys on aina niin raskasta, ja etenkin kun sairaus vie rakkaan ihmisen pois ennen aikojaan. Syöpä on julma, menetin molemmat vanhempani sille jo kolmikymppisenä. Jaksamisia ja voimia sinulle ❤

    • Idahhh

      Voimia suruun ja tulevaan ❤❤❤ muista että surutyölle ei ole aikarajaa. Se tie on pitkä ja kivinen mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että kyllä se pikku hiljaa ajan kanssa helpottaa vaikka en sitä olisi vielä uskonut pari kuukautta sitten sanovani. Suru ainakin itsellä meni aalloissa ja toipuminen meni suurinpiirtein 2 askelta eteenpäin ja sitten taas 1 askel taakse. Isäni kuoli vajaa vuosi sitten äkillisesti varoittamatta sairaskohtaukseen vain 56-vuotiaana. Onneksi nukkuessa, ilman kipuja ja viimeiset sanat olivat äidille hyvää yötä rakas. Voin niin samaistua tekstiisi ja suruusi. Hyvästit olisin niin toivonut saavani jättää ja se kalvaa edelleen mieltä mutta toisaalta en olisi ikinä toivonut että hän kuitenkaan olisi sairastunut. Kohta kuitenkin vuosi kuolemasta ja nyt tuntuu että helpottaa. Hän on edelleen joka päivä mielessä mutta ei itketä enään ihan joka päivä ?

  • Outi

    Osanottoni suruunne! Nämä sanat helpottivat minua surun keskellä kun oma isäni nukkui pois:

    Suru, kaipuu niin suuri, tuska sammumaton. Mistä lohtua löytää, kun kaikki muuttunut on. Kuljit kanssamme kauan, halki vuosikymmenten. Elät vieläkin täällä, kautta lasten ja lastenlapsien. Sulla ikuinen rauha, kaikki hyvin nyt on. Ei kipua huolta, onni loppumaton. Kauniit muistot ei häivy, ne kirkastuu vaan. Joskus tapaamme jälleen ja oomme yhdes ainiaan.

  • Tiia

    Halaus rakas ystävä ja osanotto suureen suruun ja täällä olen sitten, kun tuntuu, että jaksat jutella. <3

Leave a Reply to Taru Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *