Beauty,  Yleinen

Maailman vegaanipäivä ja Maria Nila

Eilen 1.11 vietettiin maailman vegaanipäivää. Kuten aikaisempina vuosina niin myös tänäkin vuonna Maria Nila lähti kampanjoimaan hyvän asian puolesta, viime vuonna sarvikuonojen puolesta, tällä kertaa kohteena ovat uhanalaiset maitovalaat.

Maria Nila lahjoittaa 1. -10.11. välisenä aikana marianila.com – verkkokauppaostoksista sekä World Vegan Day -pakkauksen myynneistä tuotot uhanalaisten maitovalaiden suojeluun ja Islannin edustalla sijaitsevan SEA LIFE TRUST’S BELUGA WHALE -luonnonsuojelualueen auttamiseen. Tänä päivänä yli 3000 valasta ja delfiiniä elävät vankeudessa ihmisten viihdyttämiseksi.  Luonnonsuojelualueilla on suuri merkitys vankeina eläneiden valaiden turvallisessa palauttamisessa luonnolliseen elinympäristöönsä.  Sillä vankeudessa elävien valaiden ja delfiinien elinikä on huomattavasti matalampi kuin vapaudessa elävien.

Ensi kosketuksen Maria Nilan tuotteisiin sain pr-toimiston kautta, noin vuosi sitten, kun sain ensimmäisen pr- paketin testattavaksi juurikin kyseisen vegaanipäivän tiimoilta. Meillä tuotteita testattiin koko perheen voimin ja ne toimivat ihan hyvin, varsinkin shampoot ja hoitoaineet saivat kiitosta, joten olenkin ostanut niitä sen jälkeen tasaisesti lisää.

Tälläkin kertaa sain vegaanipäivän hengessä paketin minulle uusia tuotteita Eco Therapy Revive-sarjasta.

*Eco Therapy Revive shampoo kosteuttaa ja tehopuhdista hiukset hellävaroen.  Misellaariteknologia poistaa helposti epäpuhtaudet ja hiuksiin kertyneet ainejäämät häiritsemättä hiusten luonnollista tasapainoa. Shampoo sisältää ravitsevaa aloe veraa ja väriä suojaavaa pellavansiemenuutetta, joten sitä voi käyttää myös päivittäin.

*Eco Therapy Revive hoitoaineen sisältämät kasviperäiset proteiinit elvyttävät hellävaraisesti hiukset ja hiuspohjan. Hoitoaineessa on kevyt koostumus, joten se tekee hiuksista luonnollisen pehmeän tuntuiset ilman, että niistä tulee raskaat. Lisäksi pellavansiemenuute suojaa ja ylläpitää väriä värjätyissä hiuksissa.

Setissä oli myös käsisaippua, käsihuuhde sekä voide. Näitä tuotteita oli jopa ilo kuvata, koska ne vaan on <3 Pidän todella paljon näiden pullojen kauniista ulkoasusta. Täytyy sanoa, että nämä kyllä todella kaunistavat kylpyhuoneen ilmettä.

Tuo käsisaippuan tuoksu on muuten huumaavan ihana, ihanan kesäinen tällaisen harmaan kauden keskelle. Voide on puolestaan mieto tuoksultaan ja kevyt koostumukselta, tykkään siitäkin. Käsihuuhde, no se on tehokkaan tuntuinen:) Ja sitä todellakin kehtaa pitää esillä, nii töissä, autossa, mökillä, kotona, ihan missä tahansa.

Koodila Beluga saat -20% alennusta ostoksistasi marianila.com verkkokaupasta. Alennuskoodi on voimassa 1.-10.11.2020. välisenä aikana. Kiitos että välität <3

3 Comments

  • Outi

    Todella hienoa, että lähdetään tälläkin tavalla auttamaan! Itselleen saa loistavan tuotteen ja samalla tuo hyvää muualle…ihan parasta ja helppoa auttamista myös.
    Kaunista viikkoa sinulle ihanuus <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *